Työpajat

Kuka työpajoihin voi osallistua?

Työpajat ovat suunnattu kaikille burleskista kiinnostuneille.
Työpajojen yhteydessä on tarkemmat tiedot niiden

 sisällöstä ja lähtötasosta.


Lempeyttä ja tasa-arvoa

Työpajoissani noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, ja ne ovat häirinnästä vapaita tiloja. Mahdollisuuksien mukaan pyrin järjestämään ne esteettömissä tiloissa.

Tulethan vain terveenä työpajoihin!

Pidetään yhdessä huolta toisistamme ja siitä että pysymme terveinä myös tulevina viikkoina.


Human up! - tilaustyöpaja

Human up! -työpajassa perehdytään esiintyjän työhön etiikan näkökulmasta:

 Mitä lavalla saa ja ei saa tehdä, onko taiteessa kiellettyjä aiheita, mitä tarkoittaa kulttuurinen omiminen, ja miksi representaatiolla on merkitystä.

Työpajaan alkupuolella käydään läpi käsitteistöä ja perehdytään niihin sisällöntuottajan eli esiintyjän näkökulmasta. Työpajan jälkimmäinen puolisko on varattu kysymyksille ja vapaalle keskustelulle. Koska aihe on valtavan laaja ja uutta oppimista tapahtuu jatkuvasti, tyhjentäviä, takuuvarmoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin on mahdotonta löytää. Työpajan tarkoitus ei ole sanella sääntöjä, vaan tarjota lähtöpiste, josta jokainen voi lähteä tutustumaan aiheeseen itselleen sopivimmalla tavalla. Työpaja pyrkii lempeästi ohjaamaan esiintyjän tarkastelemaan tuottamiaan sisältöjä kriittisesti, ja pohtimaan, millaisen viestin hän esityksellään lähettää maailmaan.

Työpajan kesto on 2 tuntia, 2 x 55 minuuttia, joiden välissä kymmenen minuutin tauko.

Työpaja on luentomuotoinen ja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan esityssisältöjään eettisestä näkökulmasta.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous yhteydenottolomakkeen kautta.


Femme&Fierce -tilaustyöpaja

Femmeys, naiselliseksi mielletty, naistapaisuus, tyttöys - mitä mielikuvia nämä käsitteet herättävät? Miten koemme feminiinisen itsessämme?

Työpajassa pohditaan feminiinisen merkitystä burleskin ja esiintymisen näkökulmasta. Työpajan tarkoitus on herätellä pohtimaan, miten naisellisuutta ja naistapaisuutta luetaan yhteiskunnassa, ja miksi sen esiin tuominen on punk -henkeä ja voimavara.

Työpajassa tutustutaan feminiinisyyteen omassa kehossa ja liikekielessä, itsitään itselle sopivia tapoja tuoda sitä esiin, ja harjoitellaan hieman korkotanssin alkeita. Työpajan aikana tehdään erilaisia harjoituksia, joiden tarkoitus on löytää itsevarmuutta ja liikkeen iloa oman kehon ja femme-energian kautta.

Työpaja on tarkoitettu kaikille, joita feminiininen liikekieli, luonteva liikkuminen koroilla ja itsevarmuuuden ja kehonhallinnan lisääminen kiinnostavat. Työpajassa opetellaan lyhyt alkeistason koreografia, joten aiempaa tanssikokemusta ei tarvita.

Työpajan kesto on 90 minuuttia.

Magic Gloves -improtyöpaja

Magic Gloves -improtyöpaja on erinomainen pikakurssi burleskin maailmaan esimerkiksi polttariporukalle! Työpajassa käydään läpi hieman burleskin historiaa, burleskin liikekieltä ja perehdytään erilaisiin tapoihin riisua sangen monipuolinen, kätevän pieni ja joka käteen sopiva työkalu - hansikkaat. Työpaja sisältää myös improvisaatio -osuuden, jossa jokainen osallistuja pääsee yllättämänä ja ylittämään itsensä - itselleen sopivalla tavalla, ja omia rajojaan kunnioittaen.

Työpaja on räätälöitävissä sekä sisällöltään että kestoltaan tilaajan toiveiden mukaiseksi.

TULOSSA 2022: Tuotannot, tasselit ja tasa-arvo

Tapahtumien tuottamiseen liittyy paljon muutakin kuin käytännön järjestelyjä. Tuottajan tehtävä on paitsi rakentaa viihdyttävä ohjelmakokonaisuus, myös huolehtia siitä, että yleisöllä on tapahtumassa turvallinen ja tervetullut olo. Tässä luentomuotoisessa työpajassa keskustellaan 

- tuottajan työnkuvasta

- sisällöistä ja tasa-arvosta - miten arvopohja näkyy mm. esiintyjävalinnoissa

- turvallisemman tilan periaatteista

Työpajan tarkoitus on antaa aloittelevalle tuottajalle työkaluja omien tapahtumien tuottamiseen.

Työpajan kesto: 90 minuuttia